Halusin nuorempana pidemmän aikaa koiraa, kunnes vanhempani lopulta heltyivät ostamaan minulle sellaisen. Rodun olin jo päättänyt kauan aikaisemmin valmiiksi; sen täytyy olla pitkäkarvainen mäyräkoira ja ehdottomasti narttu.

Olin 10-vuotias, kun pienen pieni 8-viikkoinen mäyräkoiratyttönen istui takapenkillä kanssani. Olin niin onnessani ja tohkeissani koirasta. Matka sujui kotiin ongelmitta eikä pikkuiselle tullut ollenkaan huono olo. Tämän suloisen tyttösen nimi oli Jälkimiehen Jessica eli Jessica tai lyhyemmin Jessi.

Jessica oli jo pennusta asti hyvin utelias ja oikea sydäntenvalloittaja. Se oli itsepäinen ja todella kiltti ja erittäin ahkera ruuankerjääjä. Jessica osasi olla välillä todella hellyydenkipeä ja se tottui nukkumaan aina sängyssäni ja mieluiten kainalossa tai peiton alla.

Jessin suuri rakkaus oli makkara; sitä se rakasti yli kaiken. Aina kun isä avasi jääkaapin oven ja otti makkarapaketin käteen, Jessi oli oitis vieressä istumassa ja antamassa tassuaan. Se osasi monenlaisia temppuja ja olikin niissä oikein mestari. Välillä se tykkäsi vähän säikäyttää naapurin kissoja ja silloin sitä mentiinkin kovin perässä. Kissojen jahtaamisen lisäksi saunominen oli Jessin lempipuuhaa. Aina kun sauna oli päällä ja koira oli "häviksissä", sitä osasi mennä etsimään saunasta, jossa se makasi pitkin pituuttaan ylälauteilla. :D

Jos Jessi pitikin kuumasta saunasta, niin toinen hauska paikka oli lumihanki. Ensilumen tullessa Jessi tykkäsi kirmata lumisella hangella ja kieriä lumessa. Sen mielestä lumi oli välillä hyvinkin makoisaa. Myös m ökillä olemisesta Jessi nautti kovasti, koska siellä se sai vapaasti juosta ja nuuhkia erilaisia hajuja ja käydä välillä pulahtamassa veteen.

Harrastimme Jessican kanssa MEJÄ -kokeita, ja kävimmekin monessa kokeessa, joissa oli sekä huonoa että hyvää onnea. :) Muistan sen ensimmäisen kunnon kokeen, joka pidettiin Sauvossa. Olin itse ensimmäistä kertaa ohjaamassa koiraa ja saimme AVO 1 ja 48p ja voitimme avoimen luokan! Se on jäänyt ikimuistoisesti mieleen. Jessica sai kaikki tarvittavat AVO-luokan ykköset, mutta VOI jäljillä emme ehtineet käymään montaakaan kertaa. Valioksi sen olisi varmasti saanut, mutta avoimen luokan jälkeen MEJÄ -homma jäi vähän vähemmälle.

Näyttelyissäkin Jessi olisi varmasti pärjännyt ihan hyvin, mutta silloin se homma ei oikein kiinnostanut minua. On sillä kuitenkin sieltä tuloksena KÄY 1. Jessica ja isäni hakivat yhdessä monet haavoittuneet hirvet ja peurat ja kotiin ei kertaakaan tultu, ennen kuin se eläin oltiin metsältä löydetty.

Vuonna 2005 lopuvuodesta halusin teettää Jessicalle yhdet pennut ja silloin sen biologinen kello jo tikitti, koska sillä oli kuitenkin ikää silloin jo 7 vuotta. Astutimme sen hienolla uroksella nimeltä Ahotorpan Ramazotti ja astutus onnistui suurilta osin ongelmitta. ;) Sitten odoteltiin kuumeisesti että tärppäsikö, kunnes kävimme ultrassa ja siellä näkyi pikkuisia möykkyjä ainakin neljä.

Lopputulos oli se että 17.1.2006 Jessica jouduttiin leikkaamaan, koska ensimmäinen pentu oli iso ja väärinpäin, eikä Jessi jaksanut työntää sitä omin avuin ulos. Leikkauksen avulla kuitenkin saimme kuusi pikkuista pentua näkemään päivänvalon. Jessica hoiti pentuja erinomaisesti ehkä oli välillä turhankin huolehtivainen. Pentujen jälkeen Jessica sai elää kunnon ansaittuja "eläkepäiviä", vaikkei sen ikä vielä paljoa ollutkaan.

Huhtikuussa 2007 meitä kuitenkin kohtasi ikävä asia. Jessicalle oli tullut välilevyn rappeuma eli mäyräkoirahalvaus. Syytä ei tiedä kukaan, mutta yksi vaikuttava asia voi olla se, että Fifi leikki niin rajusti Jessin kanssa, että sen selkä ei enää vanhemmiten kestänyt sellaista. Yritimme kaikkemme rakkaan koiran puolesta, mutta selkä sanoi itsensä lopullisesti irti. Niimpä minun oli pakko tehdä se vaikea ja lopullinen ratkaisu, mikä edelleen repii sydäntäni - minun oli pakko saattaa rakas ystäväni viimeiselle matkalleen. Tuntui kamalalta jättää pitkäaikainen ystäväni haudan lepoon, mutta se oli ainoa oikea ratkaisu, vaikka en haluaisi hyväksyä sitä vieläkään. Iltaisin sytytän kynttilän pöydälle, jossa pidän Jessican kahta kuvaa, itku tulee siinä väkisinkin. Mahdoton ikävä ja suru on sanoinkuvaamaton. Niin rakkaasta ystävästä joutui luopumaan liian aikasin ja täysin yllättäen tavalla, jota ei voinut edes odottaa.

Rakasta Jessicaa jäivät kaipaamaan Eini sekä muut läheiset ja erityisesti Fifi.

Lepää rauhassa pikkuinen, jätit suuren ja korvaamattoman paikan sydämiimme. <3